VR:n pääjohtajana liki 12 vuotta toiminut Henri Kuitunen irtisanoutuu yhtiön palveluksesta. Myös VR-konsernin hallituksen puheenjohtaja Antti Lagerroos eroaa tehtävästään. VR:n mukaan molemmat irtisanoutuvat omasta aloitteestaan.
Pääjohtaja Kuitunen jatkaa nykyisessä tehtävässään huhtikuun loppupuolelle asti, jolloin myös hänen työsopimuksensa päättyy.
Kuitunen on tehnyt pitkän uran VR-konsernissa. Hän tuli VR:n palvelukseen vuonna 1982. Vuodesta 1997 hän on toiminut VR-konsernin pääjohtajana.
Antti Lagerroos aloitti VR:n hallituksen puheenjohtajana tänä keväänä.
VR:n mukaan sekä Kuitusen että Lagerroosin suhteet VR:n johtoon, yhtiön hallitukseen ja hallintoneuvostoon sekä ministeri Jyri Häkämieheen ovat olleet erinomaiset.
(MTV3)