Vuonna 2024 Uuden Musiikin Kilpailu siirtyy Turun Logomosta Tampereen Nokia Arenalle.
Uuden Musiikin Kilpailun finaali järjestetään vuonna 2024 Tampereen Nokia Arenalla. Aiemmin tapahtumaa on vietetty Turun Logomossa.
Ensi vuonna 10. helmikuuta lavalla nähdään seitsemän UMK-kilpailijaa, Käärijä-spesiaali sekä monia muita Suomen kärkiartisteja. Tapahtuman liput tulevat saataville 5. lokakuuta kello 9. UMK24-artistit julkistetaan 10. tammikuuta.
– Uuden Musiikin Kilpailu on kasvanut musiikki-instituutioksi, joka ehdottomasti ansaitsee aikaisempaa suuremmat puitteet. Turku on jo monien vuosien ajan ollut loistava UMK-kaupunki, ja olemme siitä kiitollisia. Tänä vuonna UMK-juna suuntaa pohjoisempaan ja uskon, että Tampere ja Nokia Arena tarjoavat täydellisen paikan suurelle viisujuhlalle. Nyt on ison show’n ja viisutunnelmaa tihkuvan tapahtuman aika, sanoo Ylen Luovien sisältöjen ja median johtaja Ville Vilén.
Tampereen Nokia Arenalla valittavan UMK:n voittajan show nähdään Euroviisuissa Malmössä 7.–11.5.2024.
Tänä vuonna UMK-kilpailun voitti Käärijä, joka edusti Suomea Euroviisuissa sijoittuen toiseksi.