Vuoden unikeko on Panu Routila – katso molskahtava herätys

2:35img
Katso, miten unikeko heitettiin mereen.
Julkaistu 27.07.2024 08:01

MTV UUTISET – STT

Vuoden unikeko on valittu.

Valtakunnan viralliseksi unikeoksi on valittu tänä vuonna Patrian hallituksen puheenjohtaja Panu Routila.

Routila on työskennellyt aiemmin muun muassa Ahlström Capitalin ja Konecranesin toimitusjohtajana.

Lisäksi hän on toiminut Neovan hallituksen puheenjohtajana. Hän väitteli tohtoriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2022.

Viime vuonna valtakunnan viralliseksi unikeoksi valittiin varustamoyhtiö Finnlinesin toimitusjohtaja Tom Pippingsköld. Toissavuonna unikeko oli puolestaan tohtori Jenni Haukio.

Vuoden unikeko valittiin ensimmäistä kertaa vuonna 1958. Unikeonpäivää on vietetty Naantalissa ainakin 1800-luvulta lähtien.