Wada lopetti Venäjän antidopingtoimikunnan pannan – ei ole täyttänyt vaatimuksia

7.09403916
Rusada oltiin suljettu ulos toiminnasta systemaattisen dopingohjelman käytön takia./All Over Press
Julkaistu 20.09.2018 21:05

Feliks Heikkinen

Kansainvälinen antidopingtoimikunta Wada on päättänyt lopettaa Venäjän antidopingtoimikunnan Rusadan pannan. Äänestystulos oli selkeä. Panna päätettiin äänin 9-2.

Videolla torstain iltaseitsemän Tulosruutu.

Rusada oli suljettu ulos toiminnasta systemaattisen dopingohjelman käytöstä. Nyt tilanne on muuttunut. Wadan tarkastuskomitean suositteli Rusadan pannan päättämistä. Wadan ja Rusadan edustajat tapasivat toisensa Seychelleillä ja tulivat päätökseen venäläisten pannan päättämisestä. 


Venäjä ei ole kuitenkaan tunnustanut valtion johtamaa dopingohjelmaa, eikä se ole antanut kulkulupaa sen Moskovan laboratorioon.

Päätös on kyseenalainen. 13 eri maan antidopingtoimikunnat ovat yhdessä vastustaneet kokousta. Suomi on yksi näistä maista. Jopa tarkastuskomitean Wadan edustaja Beckie Scott on eronnut tehtävistään protestina päätökselle. 


Wadan puheenjohtaja Craig Reedle sanoo, että päätökseen liittyy vaatimuksia. 

– Tässä päätöksessä on selvä aikajana, jonka aikana Wadan tulee päästä käsiksi Moskovan laboratorion dataan. Jos tämä kriteeri ei täyty tietyn ajan kuluessa, niin tarkastuskomitea palauttaa Rusadan pannan, Reedle sanoo.

Koko tapahtumasarjan avainhenkilönä toiminut Grigori Rodtshenkov on myös raivoissaan tapahtuneesta. Hän ilmoitti asiasta asianajajansa Jim Waldenin kautta.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu