Wahlström vastustajastaan: Totinen likka

2:13img
Julkaistu 16.12.2016 18:04
Toimittajan kuva

Atte Ruuttila

atte.ruuttila@mtv.fi

@ARuuttila

Helsingissä nähdään lauantai-iltana kovatasoinen nyrkkeilykattaus, kun kehään astuvat Robert Helenius, Niklas Räsänen, Edis Tatli ja Eva Wahlström. Wahlström puolustaa All In -nimeä kantavassa illassa WBC-liiton mestaruutta.

36-vuotias huippuiskijä oli levollisin mielin perjantaisessa punnitustilaisuudessa, ja tuijotuskilpailukin meni Wahlströmin omien sanojen mukaan hänelle.

– Minulla on sellainen mielikuva tuijotuksen ja olemuksen perusteella, että hän (Sanchez) ei ole ainakaan vapautuvan luova, summasi Wahlström MTV Sportin haastattelussa.

Suomalainen puolustaa lauantaina WBC-liiton ylemmän höyhensarjan maailmanmestaruutta argentiinalaista Anahi Esther Sanchezia vastaan.

Sanchez, 25, ei ole hävinnyt otteluakaan ammattilaisurallaan.

– Minä olen seurannut häntä tässä muutaman päivän ajan, ja on hirveän totisen oloinen likka. Katsotaan, jos saan aiheutettua hänelle vaikeuksia, niin osaako hän silloin toimia enää.

1:59img

– Valmistautuminen on mennyt ihan törkeän hyvin. Olen pystynyt harjoittelemaan kovaa ja laadukkaasti kesästä lähtien. Olen ollut terveempi kuin moneen moneen vuoteen, sanoi hyvätuulinen Wahlström.

Painon pudottaminen punnitusta varten on kova urakka kelle tahansa urheilijalle. Nyrkkeilyssä viimeisenkin nesteen ja kilon poistaminen kehosta korostuu entisestään.

– Hetki sitten, kun oli tosiaan punnitus, niin olen kyllä aika poikki. Tässä juodaan pari tuntia ja syödään, niin illalla on jo superhyvä olo. Ja viimeistään huomenna olen todella terävässä kunnossa.

MTV Sport seuraa lauantain nyrkkeilyillan tapahtumia reaaliajassa nettisivuillaan.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu