Eva Wahlström ammensi vaikeista kokemuksistaan puolustaessaan menestyksellä ammattinyrkkeilyn MM-titteliään Espoossa perjantaina.
Wahlström tyylitteli helppoon pistevoittoon Dominikaanisen tasavallan Dahiana Santanaa vastaan. Ottelua pidettiin ennakolta suomalaisen uran vaikeimpana, sillä Santanalla oli hurja määrä kokemusta ammattilaiskehistä ja kovista taistoista. Wahlström pitikin perjantain voittoa makeampana kuin vajaan vuoden takaista MM-vyön tuonutta ottelua.
- Tässä oli paljon puhetta, että minä olen haastaja listan perusteella. Oli nastaa lähteä otteluun noista asetelmista. Pystyin vastaamaan kaikkiin hänen juttuihinsa kovempaa joka etäisyydellä, se oli tosi siistiä, Wahlström kertasi.
Vakavia terveyshuolia urallaan kohdannut Wahlström, 35, nautti illasta suunnattomasti.
- Olin niin kiitollinen valmistautuessani tähän otteluun. Olin täysin terve - ei flunssaa, ei vammoja.
Hän näki vaikeuksissaan myös avaimen voittoon.
- Uskon, että olen ollut paljon syvemmissä vesissä kuin vastustaja. Olen käynyt paljon läpi jo amatööriaikoina ja muutenkin elämässä. Ja sitten "Ripa" (valmentaja Risto Meronen). Hänen opit ja osaamiset olivat tärkeitä. Olen oppinut häneltä paljon näinä vuosina. Minulla on aseita, joita käyttää lähes ketä vastaan tahansa.
Meronen kehui Wahlströmin esitystä tämän uran parhaaksi. Samaa mieltä oli myös ottelija itse.
- Oli paras ja niin oikealla hetkellä. Olen aina tykännyt haasteista, ja olen aina ollut parhaimmillani, kun on kovempia vastassa.
- Yllätyin omasta maltistani. En lähtenyt hänen imuttamiseen mukaan. Olin siitä ylpeä, kun halusin tapella, poronkäristystä nauttimaan lähtenyt Wahlström heitti leveästi naureskellen.
1:26