USA 2008. Ohjaus & käsikirjoitus: Andrew Stanton. Tuotanto: Jim Morris. Leikkaus: Steven Schaffer. Musiikki: Ben Burtt. Kesto: 101 min.
Pixar on onnistunut jälleen kerran. Animaatiostudio, jonka repertuaariin kuuluvat mm. Rottatouillen (2007) ja Ihmeperheen (2006) kaltaiset kriittis-kaupalliset menestykset, tarjoaa faneilleen huikean tulevaisuusseikkailun.
WALL-E on koskettava ja ajatuksia herättävä koko perheen fantasia, jonka ytimessä sykkii suuri, ekologinen sydän. Tarinalle nimensä lainannut sankari on sinnikäs roskia keräävä pikkurobotti, joka uurastaa autioituneen suurkaupungin kaduilla. Näkymä on lohduton, sillä pian käy ilmeiseksi, että maapallo on hukkunut jätteisiin.
Ahne ajattelemattomuus ja tuhlaileva kertakäyttökulttuuri ovat tehneet kotiplaneetasta elinkelvottoman. Ihmisten poislähdöstä on kulunut jo vuosisatoja. 3000-luvun Tellusta asuttavat enää pelkät torakat – ja perin yksinäinen WALL-E.
Tietokoneanimaatio alkaa puolen tunnin introlla, joka luonnostelee katastrofin päälinjat ja esittelee päähenkilön yleisölle. Aurinkoenergialla toimiva jätepuristin osoittautuu herkäksi ja lyyriseksi luonteeksi, joka keräilee krääsää ja osaa ulkoa Hello, Dolly! -musikaalin romanttiset askeleet.
Alkuasetelma on mahtavassa kunnianhimoisuudessaan henkeäsalpaava: pikkuruista puuhastelijaa ympäröivä miljöö on samalla kertaa sekä sydänjuuria myöten järkyttävä dystopia että spektaakkelin mittasuhteet saava tragedia.
Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Nemoa etsimässä -seikkailun isä Andrew Stanton. Stanton malttaa mielensä fantastisesti. Hän petaa ja pohjustaa tulevia tapahtumia uskaltaen tarjota vauhdikkaisiin animaatioseikkailuihin tottuneelle yleisölleen hartaan, lähes meditatiivisen avauksen. Jakso on sanattomuudessaan nerokas ja aivan välttämätön – WALL-E:n hahmo saa verratonta syvyyttä, jota tarvitaan motivoimaan myöhempiä juonenkäänteitä.
Kun tapahtumat siirtyvät avaruudessa elävien, arkirealiteeteista vieraantuneiden ihmisten pariin, pistää elokuva uuden vaihteen silmään. Vaikka WALL-E muuttuu alkua vauhdikkaammaksi ja sisällöltään toiminnallisemmaksi, ei tekijöiden ole tarvinnut tinkiä tippaakaan innovatiivisesta kokonaisnäkemyksestään. Päinvastoin, rytmin vaihdos on toteutettu hallitusti ja tarinan hengelle uskollisesti.
WALL-E onnistuu kolmessa keskeisessä tehtävässään lähes täydellisesti. Se on ensinnäkin häikäisevän komeaa, itsereflektiivisyydessään ihmeellistä silmän- ja korvanruokaa (fantastisesta äänimaailmasta on vastannut Star Wars -veteraani Ben Burtt!).
Animointi on luontevuudessaan ja nokkelassa humoristisuudessaan ensiluokkaista. Science fiction -tarina on sekin poikkeuksellisen onnistunut, sillä missään vaiheessa WALL-E ei sorru aliarvioimaan yleisöään itsestäänselvyyksillä tai liian helpoilla ratkaisuilla.
Stantonin tuore täysosuma on parasta, mitä jenkkianimaation saralla on nähty moneen, moneen vuoteen. Yhteiskuntakriittisestä, ironisesta ja aiheellisesti varoittavasta WALL-E:sta on helppo ennustaa huomispäivän klassikkoa. Roskisrobotin yksityisestä kohtalosta yleiseksi kasvava inhimillinen tarina on takuuvarma keskustelun avaaja. Vanhempien onkin syytä katsoa elokuva yhdessä lastensa kanssa. Omaa luokkaansa oleva WALL-E haastaa tavalla, johon vain parhaat sadut ja saagat voivat pystyä.
Teksti: Outi Heiskanen