WhatsApp sai uuden ominaisuuden – huomasitko jo?

whatsappkuvitus
Ominaisuus toimii tällä hetkellä iOS- ja Android-puhelimessa. Windows Phone-käyttäjät joutuvat vielä odottamaan.Lehtikuva
Julkaistu 06.03.2016 18:28

Outi Karilahti

outi.karilahti@mtv.fi

Facebookin omistama pikaviestisovellus WhatsApp välittää nyt myös muita kuin kuvatiedostoja.

Sovelluksella on jo voinut lähettää muun muassa kuvia, videoita, yhteystietoja ja paikannustietoja, mutta viimeisin päivitys on tehnyt myös muiden tiedostojen lähettämisen mahdolliseksi.

Uusi ominaisuus löytyy keskustelun liite-valikosta. Tilaa uudelle ”Dokumentti”-valinnalle on tehty liittämällä ”Kameran” alle sekä videon että kuvat.

Dokumentteja on ainakin tällä hetkellä mahdollista jakaa vain pilvipalveluista. Muun muassa Google Drive, Dropbox ja iCloud Drive löytyvät tältä listalta. Toinenkin rajoittava tekijä löytyy: tiedostojen täytyy olla pdf-muodossa.

whatsappkuvakaappaus

Kuvassa uutta ominaisuutta on havainnollistettu Android-puhelimessa.

Ominaisuuden ovat saattaneet huomata jo osa käyttäjistä. Sen saa käyttöönsä päivittämällä puhelimensa tuoreimpaan WhatsApp-versioon. Tiedostoja ei voi myöskään vastaanottaa ilman päivitystä.

Lähde: TechCrunch

Tuoreimmat aiheesta

Digi