(SPV)
Vanhan koulun laulajamestari David Coverdale palaa ensimmäisellä studiolevyllä 11-vuoteen. Good To Be Bad yhdistää onnistuneesti parhaita elementtejä pitkältä uralta. Blues kohtaa hevin ja mukana on aineksia niin Purplen, Whitesnaken britti- ja jenkkiversioiden tekemisistä, kuin Jimmy Page -yhteistyöstäkin.
Jos levyn olisi tehnyt upouusi bändi, kyseessä olisi sensaatio. Coverdalen ollessa asialla, laatua on totuttu odottamaan. Yllätys on silti positiivinen, homman toimiessa paremmin kuin edellisillä Whitesnaken studiokiekoilla Restless Heart (1997) ja Slip Of The Tongue (1989).
Sikäli kyseessä onkin uusi bändi, että tämä on ensimmäinen studionäyttö Coverdalen nykyiseltä Whitesnake-miehistöltä. Doug Aldrich (kitara), Reb Beach (kitara), Uriah Duffy (basso), Timothy Drury (koskettimet) ja Chris Frazier (rummut) edustavat laulajaa nuoremman sukupolven hard rock -osaamista.
Ehkä siitäkin syystä levy kuulostaa tutuista elementeistä ja kliseistä huolimatta tuoreelta. Jo Burning Rain ja Bad Moon Rising -bändeissään taidoistaan vahvan näytön antanut Doug Aldrich osoittautuu mainioksi biisintekopariksi Coverdalelle.
Sitä tärkeintä eli hyviä biisejä löytyy levyn täydeltä: Best Years, Can You Hear The Wind Blow, Good To Be Bad, All For Love, A Fool In Love…
Yksittäisiä raitoja voimakkaammin kolahtaa silti kokonaisuus, laulun ja kitaroiden voimakas soundi. Coverdalen, Aldrichin ja Michael McIntyren tuotanto on onnistunut. Turha tiluttelu ja Steve Vai -kaudella jyllännyt ylituotanto on poissa. Kitarariffit, laulumelodiat ja -suoritukset ovat täynnä karismaa ja itsevarmuutta. Whitesnaken idean ja ytimen kiteyttää ehkä parhaiten A Fool In Love, joka alkaa rahisevana blueslevynä, mutta muuntuu klassiseksi rockiksi. Ei heviä niinkään, vaan voimalla, volyymillä ja teknisellä suvereeniudella esitettyä bluesrockia.
Coverdale olisi voinut kiertää uransa loppuun saakka esittäen livenä klassikoita 70- ja 80-luvuilta. Hienoa, ettei se hänelle ja nykyiselle Whitesnakelleen riittänyt. Good To Be Bad on viriilinä ja elävänä sitä katoavaa arvokasta perinnettä, jota aikoinaan edustivat mm. Bad Company, Humble Pie ja Led Zeppelin. Epäilemättä lajissaan vuoden levyjä.
Teksti: Sami Ruokangas.
ISO: David Coverdale 2003