(SPV)
Vanhan koulun laulajamestari David Coverdale palaa ensimmäisellä studiolevyllä 11-vuoteen. Good To Be Bad yhdistää onnistuneesti parhaita elementtejä pitkältä uralta. Blues kohtaa hevin ja mukana on aineksia niin Purplen, Whitesnaken britti- ja jenkkiversioiden tekemisistä, kuin Jimmy Page -yhteistyöstäkin.
Jos levyn olisi tehnyt upouusi bändi, kyseessä olisi sensaatio. Coverdalen ollessa asialla, laatua on totuttu odottamaan. Yllätys on silti positiivinen, homman toimiessa paremmin kuin edellisillä Whitesnaken studiokiekoilla Restless Heart (1997) ja Slip Of The Tongue (1989).
Sikäli kyseessä onkin uusi bändi, että tämä on ensimmäinen studionäyttö Coverdalen nykyiseltä Whitesnake-miehistöltä. Doug Aldrich (kitara), Reb Beach (kitara), Uriah Duffy (basso), Timothy Drury (koskettimet) ja Chris Frazier (rummut) edustavat laulajaa nuoremman sukupolven hard rock -osaamista.
Ehkä siitäkin syystä levy kuulostaa tutuista elementeistä ja kliseistä huolimatta tuoreelta. Jo Burning Rain ja Bad Moon Rising -bändeissään taidoistaan vahvan näytön antanut Doug Aldrich osoittautuu mainioksi biisintekopariksi Coverdalelle.
Sitä tärkeintä eli hyviä biisejä löytyy levyn täydeltä: Best Years, , , , …
