WHO:n johtaja: Zikavirus leviää räjähdysmäisesti – 3–4 miljoonaa tapausta yksin Amerikan mantereelle

Zikavirus zika
Suojapukuisia työntekijöitä puhdistamassa Rio de Janeiron Sambadromia tiistaina. Brasiliassa taistellaan zika- dengue- ja chikunguna-viruksia levittävää Aedes aegypti -hyttystä ensi viikon perjantaina käynnistyvien Rion sambakarnevaalien alla.
Julkaistu 28.01.2016 15:01(Päivitetty 28.01.2016 15:50)

MTV UUTISET–STT

Zikavirus leviää parhaillaan räjähdysmäisesti, sanoo Maailman terveysjärjestön WHO:n pääjohtaja Margaret Chan. Hänen mukaansa viruksesta järjestetään helmikuun 1. päivänä kriisikokous.

WHO ennustaa noin 3–4 miljoonaa zikavirustapausta Amerikan mantereella. Järjestö on arvioinut viruksen leviävän lähes kaikkiin mantereen maihin.

Kokouksesta on myös odotettavissa suosituksia siitä, mihin toimiin eri maissa on syytä ryhtyä. Pääjohtaja Chan kertoi viruksen leviämisestä WHO:n jäsenmaiden kokouksessa Genevessä.

Kun virusta aiemmin esiintyi, se aiheutti Chanin mukaan lieviä oireita eikä siitä kannettu huolta. Nyt tilanne on toinen, hän sanoo. Pääjohtaja viittaa epäilyihin, jotka liittyvät viruksen saamiseen raskauden aikana.

1:03img

Alkuraskauden aikana sairastetun infektion on epäilty aiheuttavan vastasyntyneille lapsille keskushermoston kehityshäiriöitä tai pienipäisyyttä.

Virusta levittävät Aedes-sukuun kuuluvat hyttyset. Kyseistä hyttystä ei esiinny Suomessa.

Zikavirus todettiin ensimmäisen kerran apinassa Ugandassa 1947. 

Kokouksessa otetaan kantaa siihen, miten suuri uhka virus on.

Chan kertoi viruksen leviämisestä WHO:n jäsenmaiden kokouksessa Genevessä.

1:50img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat