Wilma Murto EM-finaalin kuudes – pelasi upporikasta ja rutiköyhää

17.56745050
Wilma Murto oli EM-hallikisojen loppukilpailun kuudes.
Julkaistu 06.03.2021 22:22

MTV URHEILU – STT

Wilma Murto sijoittui kuudenneksi seiväshypyn finaalikisassa yleisurheilun EM-hallikisoissa Puolan Torunissa. Murto ylitti 455 eli kauden parhaansa.

Murto selvitti kaksi ensimmäistä korkeuttaan eli 435 ja 445 ensimmäisellä, ja 455 ylittyi toisella. Sen jälkeen alkoi taktiikkapeli: 460:sta pudotus, siirto 465:een, josta pudotus, ja mitalimahdollisuuksia hakien vielä yksi yritys 470:een. Se ei onnistunut, ja Murto oli EM-kuutonen. 

Kilpailun voitti Sveitsin Angelica Moser, hopeaa otti Slovenian Tina Sutej ja pronssia Ison-Britannian Holly Bradshaw.

Sara Kuivisto oli myös mukana lauantai-illan kilpailuissa. Hän jäi 800 metrin välierävaiheeseen, kun oli eränsä kolmas. Kaksi eteni jokaisesta erästä loppukilpailuun.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu