Wilma Murto poisti erikoisen kummajaisen tilastostaan – "Pieni häpeä ollut"

142560045
Wilma Murto hyppäsi Oulussa voittoon tuloksella 460.Str / Lehtikuva
Julkaistu 17.08.2024 20:17
Toimittajan kuva
Jere Hultin

jere.hultin@mtv.fi

Toimittajan kuva

Juhana Nyman

juhana.nyman@mtv.fi

Wilma Murto otti suvereenin voiton Oulun gp-kilpailussa tuloksella 460. Pariisin olympialaisissa kuudenneksi hypänneen Murron kausi jatkuu vielä yhden kilpailun verran kahden viikon päästä Ruotsi-ottelussa.

Murto ylitti neljä ensimmäistä korkeutta ensimmäisellä yrityksellään ja nosti voiton jo varmistuttua riman ensi kesän Japanin MM-kisojen tulosrajakorkeuteen 473. Rima kuitenkin putosi kolmesti.

LUE MYÖS: Keihään kauden suomalaiskomeetta taas hurjana

Kisan jälkeen Murto totesi hyppytuntuman olleen haaste loukkaantumisten sävyttämän kauden ja vain reilun viikon takaisen olympiaotatuksen jäljiltä. Yritykset 473:sta olivat kuitenkin kelvollisia.

– Kaksi vikaa oli ihan hyviä. Niistä jäi ihan hyvä fiilis. Kyllä se sieltä ihan haettavissa on, että ihan hyvä mahis varmaan parin viikon päästä lähteä sitä vielä metsästämään, Murto ruoti MTV Urheilun haastattelussa.

– Olosuhteisiin nähden ihan tyytyväinen. Tietysti kiinnostaisi vähän korkeammaltakin hypätä, mutta otetaan mitä saadaan.

Murto kilpaili lauantaina ensimmäistä kertaa urallaan Oulun Raatin stadionilla. Jo vuosia kotimaisen yleisurheilun tähtiin lukeutunut hyppääjä naurahti itsekin tilastoerikoisuudelle.

– Hyvä maku jäi. Yleisö oli hyvin mukana, ja oli mukava käydä tämäkin kenttä korkkaamassa. Pieni häpeä siinä ollut, että en ole päässyt tähän mennessä Ouluun hyppäämään.

Murron kausi jatkuu vielä yhden kilpailun verran Suomi-Ruotsi-maaottelussa, joka kisataan kahden viikon päästä Helsingissä. Tavoite kauden päätöskisaan on selvä.

– Voitto, ja jos MM-rajaa pääsisi vielä hätyyttelemään ja sen ylittämään, olisin tosi tyytyväinen. Siitä olisi hyvä laittaa kausi sillä pakettiin.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu