Elokuvaohjaaja Woody Allen täyttää 70 vuotta 1. joulukuuta. Harvakseltaan haastatteluita antava ohjaaja puhui merkkipäivänsä alla amerikkalaiselle Vanity Fair -lehdelle vanhenemisesta, ihmissuhteistaan ja urastaan.
Heti alkuun Allen ilmoittaa, ettei ole oppinut elämästä ikäisekseen oikeastaan mitään.
- Kaikki se roska, mitä yleensä toitotetaan vanhenemisesta ja siitä, että ”kultaisilla vuosillasi” opit iloitsemaan ja olet viisaampi… se on huijausta, Allen kommentoi.
- En ole viisastunut, minulla ei ole näkemystä, en ole rauhoittunut. Tekisin samat virheet uudestaan, jos eläisin elämäni uudestaan, Allen jatkaa.
Allen myöntää, että yli kymmenen vuoden takainen skandaali, jonka pyörteissä Allen erosi vaimostaan näyttelijä Mia Farrow’sta ja johti avioliittoon pariskunnan adoptiotyttären Soon-Yi Previn kanssa, oli yksi hänen elämänsä onnellisimmista ajanjaksoista.
Oscar-voittaja Allen kertoo antavansa ”tyydyttävän arvosanan” omasta elokuvatuotannostaan. Allen sanoo olevansa harmissaan siitä, ettei ole kyennyt samankaltaisen mestariteoksen toteuttamiseen kuten esimerkiksi Federico Fellinin 8 ½.
(MTV3-Reuters)