WRC-tähden ralli heti pilalle – "Ajoin 5 km/h liian kovaa"

Thierry Neuville
Thierry Neuville Monte Carlon upeissa maisemissa.AOP
Julkaistu 26.01.2018 08:08
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Hyundain Thierry Neuville joutui käytännössä hyvästelemään Monte Carlon MM-rallin voittokamppailun kilpailun ensimmäisellä erikoiskokeella.

Klassikkokilpailu osoitti haastavuutensa jo torstai-iltana, kun jäinen Sisteronin pikataival järjesti epämiellyttäviä yllätyksiä huippukuljettajille. Yksi kärsijöistä oli Neuville, joka menetti aikaa reilut neljä minuuttia penkan puolella.

- Tulin 5 km/h liian kovaa mutkaan ja jäin jumiin lumihankeen. Meillä oli sliksirenkaat, joten ei ollut mitään mahdollisuutta pakittaa. Tarvitsimme apua katsojilta, pettynyt Neuville kertasi.

Myös rallia johtavalla Sebastien Ogierilla oli pieni tilanne Sisteronissa. Ogierin Ford Fiesta WRC pyörähti liukkaalla vuoristotiellä, mutta aikaa ei valunut liikaa hukkaan. Ranskalaismestari pystyi tilanteestaan huolimatta ottamaan nimiinsä vuoden ensimmäisen pohja-ajan.

- Auto liukui keskellä tietä noin kymmenen kilometrin tuntivauhtia. Olisimme voineet jäädä jumiin jonnekin, jolloin olisimme joutuneet turvautumaan katsojien apuun. Onneksi pystyin kääntämään auton ja pysymään tiellä, Ogier sanoi.

Tuoreimmat aiheesta

Ralli