Yhdysvaltain väistyvä presidentti Donald Trump on keskustellut viime päivinä liittolaistensa kanssa uuden poliittisen puolueen perustamisesta.
Asiasta kertoo yhdysvaltalaislehti Wall Street Journal asiaa läheisesti tunteviin lähteisiin pohjaten.
Lähteiden mukaan Trump haluaisi kutsua puoluetta Patriot Partyksi eli patrioottipuolueeksi. Hän on puhunut haaveistaan viime viikolla useiden avustajien ja häntä lähellä olleiden kanssa.
Trumpin osakkeet republikaanipuolueessa ovat olleet viime aikoina laskussa. Juopa on kasvanut muun muassa Trumpin ja senaatin enemmistöjohtajan Mitch McConnellin välillä. McConnell syytti Trumpia tuoreeltaan osallisuudesta kongressirakennukseen tehtyyn hyökkäykseen.