Yhdysvalloissa on rekisteröity vuorokauden aikana yli 800 koronavirukseen liittyvää kuolemaa, kertoo Johns Hopkins -yliopisto.
Yhdysvalloissa koronaan liittyviä kuolemia on nyt lähes 111 800 ja tartuntojen määrä lähentelee kahta miljoonaa.
Yhdysvallat on koronaviruspandemian pahiten runtelema maa niin kuolemien kuin tartuntojen määrissä mitattuna.
Kahden viime viikon aikana päivittäiset kuolinluvut ovat laskeneet useasti alle tuhanteen, mikä on huomattavasti vähemmän kuin huhtikuun puolivälissä nähdyt luvut. Noihin aikoihin vuorokaudessa rekisteröitiin jopa yli 3 000 koronaan liittyvää kuolemaa.
Uudet tartunnat ovat sinnikkäästi pysytelleet päivätasolla noin 20 000:ssa.
Lue myös: Asiantuntijat pelkäävät, että Trump tuo koronavirusrokotteen markkinoille itsekkäistä syistä jo tänä vuonna: "Erittäin vaarallinen skenaario ei kuulosta kaukaa haetulta"
Aiemmin korona runnoi Yhdysvaltojen itärannikkoa, mutta sittemmin virus on siirtynyt enemmän Keskilänteen, etelään ja länteen.
Massachusettsin yliopiston laskelmien mukaan koronavirukseen liittyvien kuolemantapausten määrä tulee olemaan Yhdysvalloissa noin 130 000 heinäkuun 4. päivään mennessä.
Miljoonaa asukasta kohti Yhdysvalloissa on Worldometer-sivuston mukaan 345 koronakuolemaa, kun Suomessa vastaava luku on 58.
Koronatartunnan saaneiden kaartilaisten määrää ei kerrota
Osalla kansalliskaartilaisista on todettu koronavirustartunta sen jälkeen, kun heidät käskettiin poliisiväkivaltaa vastustavien mielenosoitusten vuoksi Washingtoniin pitämään järjestystä yllä. Sittemmin mielenosoitukset ovat sujuneet rauhallisesti ja kansalliskaarti on jo käsketty vetäytymään pääkaupungista.
Koronatartunnan saaneiden kansalliskaartilaisten määrää ei paljastettu "operatiivisen turvallisuuden" vuoksi. Kaartilaisille tehtiin koronatesti ennen kuin he menivät Washingtoniin sekä sen jälkeen.
Lue myös: MTV raportoi New Yorkista: Trump ei muuta linjaansa valtavista protesteista huolimatta – "Kyse on propagandasta"
Monet mielenosoittajat käyttivät maskeja, mutta eivät kaikki. Myös monet poliisi- ja turvallisuusviranomaiset olivat maskitta.
Eri puolilla Yhdysvaltoja järjestetyt poliisiväkivaltaa vastustavat mielenosoitukset alkoivat, kun George Floyd kuoli pidätystilanteessa Minneapolisissa toukokuun lopulla. Floydin taposta syytetään poliisia, joka painoi häntä polvella niskasta liki yhdeksän minuutin ajan pidätystilanteessa. Myös kolmea muuta poliisia syytetään avunannosta tappoon.