Yhdysvalloissa uusi ennätys koronatartunnoissa – yli 120 000 uutta tartuntaa

10:47imgMTV Uutisten Maailmanselittäjät-ohjelma pohti, mitä korona tarkoittaa kansainvälisellä tasolla.
Julkaistu 06.11.2020 06:05

MTV UUTISET - STT - AFP

Yhdysvalloissa on ylittynyt 120 000 uuden päivittäisen koronavirustartunnan raja, kertoo Johns Hopkins -yliopiston seuranta. Uusia tartuntoja on 123 085, mikä on uusi päivittäinen ennätys Yhdysvalloissa.

Koronavirukseen liittyviä kuolemia oli 1226.

Edellinen ennätys oli vuorokautta aiemmin, jolloin uusia tartuntoja oli todettu 99 660.

Tartunnat raportoitiin 24 tunnin ajanjaksolla keskiviikkoillan ja torstai-illan välillä. Yli 9,6 miljoonaa yhdysvaltalaista on saanut koronavirustartunnan, ja virukseen liittyviä kuolemia on lähes 235 000.

Lue myös: MTV seuraa koronan etenemistä: 189 uutta koronatartuntaa, Torniossa ollaan siirtymässä koronan leviämisvaiheeseen

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus