Yhdysvaltain entinen presidentti James "Jimmy" Carter täyttää tänään sata vuotta.
Yhdysvaltain 39. presidenttinä palvellut Carter on vanhimmaksi elänyt Yhdysvaltain presidentti.
Demokraattipuoluetta edustanut Carter toimi presidenttinä yhden kauden, vuodesta 1977 vuoteen 1981.
Tätä ennen hän toimi kotiosavaltionsa Georgian kuvernöörinä.
Ennen poliittista uraansa hän palveli merivoimissa sukellusveneupseerina ja osallistui perheen maapähkinätilan pyörittämiseen.
Presidenttinä toimiessaan Carter ajoi rauhan ja sovittelun politiikkaa, jonka seurauksena syntyi muun muassa Israelin ja Egyptin rauhansopimus sekä strategisia aseita rajoittava Salt II -sopimus, joka tosin kaatui kongressin vastustukseen.
Lue myös: Jimmy Carter on vanhin entinen Yhdysvaltojen presidentti ikinä – salaisuutena lenkkeily ja terveellinen ruokavalio
Carterin virkakaudella Yhdysvallat myös solmi diplomaattiset suhteet Kiinan kanssa.
Carterin kaudelle osuivat myös Iranin vallankumous ja panttivankidraama, jossa 52 amerikkalaista oli panttivankina Yhdysvaltain suurlähetystössä Teheranissa 444 päivää.
Panttivankidraama ja kahdeksan sotilaan hengen vaatinut epäonnistunut pelastusoperaatio romahduttivat Carterin suosion ja auttoivat Ronald Reaganin vaalivoittoon.
Presidenttikautensa jälkeen Carter teki vuosikymmeniä kestäneen uran ihmisoikeuksien ja rauhan puolustajana, mistä hänet palkittiin myös Nobelin rauhanpalkinnolla vuonna 2002.
Lue myös: Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter saattohoidossa
Carter on ollut kotonaan saattohoidossa viime vuoden alkupuolelta lähtien.
Hänen pitkäaikainen puolisonsa Rosalynn Carter kuoli 96-vuotiaana marraskuussa.
Hauraan oloinen Jimmy Carter osallistui muistotilaisuuteen pyörätuolissa.