Yhdysvaltain senaatti kuuli useita Trumpin ehdokkaita uuteen hallintoon

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump Las Vegasissa.
Yhdysvaltojen senaatti kuuli torstaina useita presidentti Donald Trumpin hallintoonsa johtopaikoille valitsemia ihmisiä.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 30.01.2025 21:33

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain senaatti kuuli torstaina useita presidentti Donald Trumpin hallintoonsa johtopaikoille valitsemia ihmisiä.

Kuultavina olivat liittovaltion poliisin FBI:n johtajaksi kaavailtu Kash Patel, terveysministeriksi ehdolla oleva Robert F. Kennedy jr. sekä kansallisen tiedustelun johtajaksi suunniteltu Tulsi Gabbard.

Muun muassa New York Timesin mukaan Patel kiisti hakevansa kostoa poliittisille vastustajilleen. Hän sanoi myös olevansa eri mieltä Trumpin myöntämistä armahduksista niille vuoden 2021 loppiaismellakasta tuomituille, jotka tekivät väkivaltaa poliiseille.

Gabbardia kuulusteltiin toistuvasti aiemmista tietovuotaja Edward Snowdenia ylistävistä lausunnoista. Hän kiisti tavanneensa äärijärjestö Hizbollahin edustajien kanssa vuonna 2017.

Rokotevastaisuudesta syytetty Kennedy taas lupasi kuulemisessa, ettei hän viivyttäisi uusien rokotteiden hyväksymistä tai pitäisi niitä vähemmän tärkeänä, jos hänet hyväksyttäisiin tehtävään.

Tuoreimmat aiheesta

Donald Trump