Yhdysvaltain ulkoministeri Pompeo kutsui Iranin uskonnollisia johtajia "tekopyhiksi"

Mike Pompeo epa
Julkaistu 23.07.2018 06:32

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo on kutsunut Iranin uskonnollisia johtajia "tekopyhiksi" ja sanonut näiden keränneen runsaasti varallisuutta samalla kun iranilaiset ovat kärsineet.

Asiasta uutisoineen Washington Postin mukaan Pompeo myös sanoi haluavansa välittää iranilaisille viestin, että Yhdysvallat kuulee heidät.

Pompeo tapasi sunnuntaina iranilaista yhteisöä Kaliforniassa, missä hän lausui kommenttinsa.

Vain päivää aiemmin Iranin presidentti Hasan Ruhani varoitti Yhdysvaltoja vihamielisestä suhtautumisesta Iraniin. Yhdysvallat on presidentti Donald Trumpin kaudella kiristänyt suhtautumistaan Iraniin ja määrännyt muun muassa tiukkoja maan vastaisia pakotteita.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat