Biden: Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskeva sopimus etenee kongressin käsiteltäväksi

Joe Biden ilmastokokous
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoo, että velkakaton nostamista koskeva sopimus etenee kongressin käsittelyynAOP
Julkaistu 29.05.2023 05:54

MTV UUTISET –STT

Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskeva sopimus etenee kongressin käsittelyyn.

Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskeva sopimus etenee kongressin käsiteltäväksi, kertoo maan presidentti Joe Biden tiedotustilaisuudessa.

Biden kertoo päässeensä edustajainhuoneen puhemiehen, republikaanipoliitikko Kevin McCarthyn kanssa sopimukseen budjettiesityksestä.

Presidentin mukaan velkakattoa nostetaan kahdeksi vuodeksi, mutta kumpikin osapuoli on tehnyt kompromisseja. Republikaanit olivat vaatineet julkisten menojen leikkaamista ehtona velkakaton nostamiselle.

McCarthy kertoi aiemmin, että osapuolet ovat päässeet alustavaan sopuun ja viimeistelevät sopimustekstiä sunnuntain aikana. McCarthyn mukaan edustajainhuoneen on määrä käsitellä sopimusta keskiviikkona.

Lue myös: Yhdysvaltain paikallispankit hätää kärsimässä pörssissä – yksi pelastusoperaatio ei auttanut

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat