Ohjaaja Dome Karukoski hyppää Hollywood-elokuvan puikkoihin, uutisoi Deadline.
Yhdysvaltalaisen Deadline-sivuston mukaan suomalaisohjaaja Dome Karukoski neuvottelee Hollywood-elokuvasta, jonka pääosissa nähdään Keanu Reeves ja Isla Fisher. Sivuston mukaan neuvottelut ovat jo miltei maalissa.
Käsikirjoitus on Matt Harrisin käsialaa ja sitä on tituleerattu yhdeksi parhaimmaksi käsikirjoituksiksi, joka ei ole vielä päätynyt tuotantoon.
Elokuvassa pariskunta menettää lapsensa ja nainen lähtee hoitoon surusta selvitäkseen. Mies jää yksin kotiin ja päättää rakentaa rakkaalleen puutarhan. Miehen kiusaksi ilmestyy kottarainen, josta hän koittaa päästä eroon erikoisen eläinlääkärin avulla.
Karukoski niittää parhaillaan kiitosta Tom of Finland -elokuvasta, joka sai ensi-iltansa helmikuussa 2017. Hän on ohjannut myös muun muassa Leijonasydän- ja Napapiirin sankarit -elokuvat.