Yhdysvaltojen synkimmässä koronakaupungissa villiinnyttiin kauniista kevätsäästä – New Yorkin asukkaille jaettiin sakkoja

wall street korona aop
/All Over Press
Julkaistu 03.05.2020 21:54

MTV UUTISET – STT

Poliisi jakoi sunnuntaina kymmenittäin sakkoja koronaviruksen vuoksi määrättyjen sääntöjen rikkomisesta New Yorkissa. Kaunis sää ja yli 20 asteen kivunnut lämpötila sai viikkoja sisällä nököttäneet ihmiset lähtemään muun muassa New Yorkin keskuspuistoon ja Queensin Rockaway Beach -rannalle.

New Yorkin asukkaat saavat mennä ulos harrastamaan liikuntaa, mutta sääntöjen mukaan muihin on pidettävä vähintään kahden metrin etäisyys ja hengityssuojainta on käytettävä. Kokoontumiset ovat niin ikään kiellettyjä.

Periaatteessa koronasäännösten rikkomisesta voi saada jopa tuhannen dollarin sakot.

New Yorkin kuvernööri Andrew Cuomo sanoi ymmärtävänsä ihmisten tylsistymisen, mutta muistutti, ettei virusepidemia ole vielä ohitse. New Yorkissa kerrottiin sunnuntaina viranomaisten saaneen tiedon 280 ihmisen kuolemasta koronaviruksen seurauksena.

New Yorkin koronavirustilastot kuuluvat Yhdysvaltain synkimpiin. Osavaltiossa on kuollut viruksen seurauksena liki 20 000 ihmistä.

Tuoreimmat aiheesta

New York