YK ja Yhdysvallat tuomisevat Länsirannan tuhopolton

ban ki-moon new york gaza
YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon kuvattuna New Yorkissa. Arkistokuva.EPA
Julkaistu 31.07.2015 21:26

MTV UUTISET - STT

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on tuominnut Länsirannalla tänään tapahtuneen tuhopolton.

Tuhopoltossa kuoli puolentoista vuoden ikäinen vauva, ja hänen vanhempansa, veljensä sekä neljäs perheenjäsen loukkaantuivat vakavasti.  

Pääsihteerin edustajan mukaan Ban esittää pahoittelunsa perheelle ja vaatii syyllisten tuomista oikeuden eteen. Tuhopoltosta epäillään siirtokuntalaisia.  

Ban huomautti, että esimerkiksi Israelin laittomat siirtokunnat ja palestiinalaisten talojen tuhoaminen ovat nostattaneet väkivaltaista ääriajattelua kummassakin konfliktin osapuolessa.  
Myös Yhdysvallat on tuominnut iskun.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat