YK:n ryhmää ei päästetty Valko-Venäjän ja Puolan rajalle – olivat matkustaneet selvittämään siirtolaiskriisiä

2:20img
Video: MTV Puolan rajalla: kriisi näyttää helpottavan (19.11.2021)
Julkaistu 21.12.2021 15:15

MTV UUTISET - STT

YK kertoi tiistaina, että sen lähettämää tutkimusryhmää ei päästetty Valko-Venäjän ja Puolan rajalle kummankaan maan puolelta.

Järjestön mukaan ryhmä oli matkustanut Puolaan marras-joulukuun vaihteessa selvittämään siirtolaiskriisiä, mutta sille ei annettu pääsyä rajavyöhykkeelle. Valko-Venäjä ei YK:n mukaan hyväksynyt vierailupyyntöä.

YK:n ihmisoikeustoimiston tiedottaja Liz Throssell vaati tiistaina viranomaisia sallimaan pääsyn raja-alueille ja lopettamaan siirtolaisia vaarantavat käytännöt.

Marraskuussa noin 2  000 ihmistä leiriytyi Valko-Venäjän ja Puolan rajalle hyisissä oloissa, kunnes heidät siirrettiin logistiikkakeskukseen.

YK:n ryhmä oli haastatellut Puolaan Valko-Venäjän kautta saapuneita ihmisiä, jotka kuvailivat olosuhteita surkeiksi molemmin puolin rajaa. Haastatellut kertoivat muun muassa Valko-Venäjän viranomaisten hakanneen tai uhkailleen heitä sekä pakottaneen heitä rajan yli.

Throssell vaati Valko-Venäjää tutkimaan syytökset.

Tuoreimmat aiheesta

Puola