YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto on selvittänyt siviiliuhrien määrää Israelin Gazassa käymässä sodassa. Toimisto on todentanut 8 000 kuolonuhria, joista lähes 70 prosenttia oli naisia tai lapsia, käy ilmi tuoreesta raportista.
– Uskomme, että tämä edustaa kuolonuhrien kokonaismäärän jakautumista, sanoo ihmisoikeusvaltuutetun toimiston tiedottaja Ravina Shamdasani uutistoimisto AFP:lle.
Raportin mukaan ennennäkemätön siviilien kuolemien ja loukkaantumisten määrä Gazassa on suora seuraus siitä, että Israelin asevoimat ei ole noudattanut kansainvälisen humanitaarisen oikeuden perusperiaatteita.
Israel aloitti sotatoimet Gazan kaistalla viime lokakuussa äärijärjestö Hamasin johtaman Israeliin tehdyn hyökkäyksen jälkeen. Raportissa tarkasteltiin puolen vuoden ajanjaksoa marraskuusta 2023 huhtikuuhun 2024.
Hamasin hallitsemassa Gazassa on terveysministeriön mukaan kuollut viime vuoden lokakuussa alkaneessa Israelin hyökkäyksessä kaikkiaan noin 43 500 ihmistä. YK pitää lukuja luotettavina.
Siviilit kärsivät pahimmat seuraukset
Raportin mukaan siviilit ovat kantaneet pahimmat seuraukset sotatoimista, mukaan lukien Israelin suorittamasta Gazan piirityksestä sekä Israelin "jatkuvista laittomista epäonnistumisista" humanitaarisen avun toimittamisessa Gazaan. Raportissa huomioidaan myös siviili-infrastruktuurin tuhoaminen ja toistuvat joukkopaot.
– Tämä Israelin joukkojen menettely on aiheuttanut ennennäkemättömiä määriä tappamista, kuolemia, loukkaantumisia, nälkiintymistä, sairauksia ja tauteja, ihmisoikeusvaltuutetun toimiston tiedotteessa todetaan.
Lue myös: Professori: Trump haluaa Lähi-itään rauhan ennen valtakauttaan – näin se onnistuu
Myös palestiinalaisten aseellisten ryhmien toimintatavat ovat raportin mukaan todennäköisesti vahingoittaneet siviilejä.
Raportin mukaan konfliktin osapuolet ovat rikkoneet kansainvälistä oikeutta tavalla, jossa voi monessa tapauksessa olla kyse sotarikoksista. Mahdollisesti kyse voi olla myös rikoksista ihmisyyttä vastaan tai jopa kansanmurhasta, raportissa varoitetaan.
– On olennaista, että kansainvälisen oikeuden rikkomista koskevat vakavat syytökset arvioidaan asianmukaisesti uskottavissa ja puolueettomissa oikeuselimissä ja että sillä välin kaikki asiaankuuluvat todisteet kerätään, säilytetään ja tutkitaan, raportissa todetaan.
YK:n Kansainvälinen tuomioistuin (ICJ) määräsi tammikuussa, että Israelin on tehtävä kaikkensa kansanmurhan estämiseksi ja humanitaarisen avun toimittamiseksi Gazaan.
Asuinrakennuksissa kuolee pääasiassa lapsia
Noin 80 prosenttia toimiston Gazassa todentamista kuolemista tapahtui raportin mukaan Israelin iskuissa asuinrakennuksiin tai vastaavaan majoitukseen. Asuinrakennuksissa tapahtuneiden kuolemien suuri osuus voi johtua osittain metodologiasta, jossa todentamiseen vaaditaan vähintään kolme riippumatonta lähdettä, raportissa huomautetaan. Muissa olosuhteissa tapahtuneiden surmien todentaminen on raportin mukaan haastavaa.
Asuinrakennuksiin kohdistuneiden iskujen uhreissa suurin ikäryhmä oli 5–9-vuotiaat lapset.
Israel sanoo sen sotatoimien Gazassa kohdistuvan Hamasiin. Raportissa kuitenkin painotetaan, että kuolonuhrit heijastelevat pitkälti Gazan väestörakennetta, eivätkä niinkään taistelijoiden tiedettyä väestörakennetta. Tämä kertoo raportin mukaan siitä, että kaikkia mahdollisia varotoimia siviilikuolemien välttämiseksi ei ole tehty.
1:41