Hentai on maailman suosituin hakusana pornosivusto Pornhubin tilastojen mukaan. Mutta miksi?
Pornosivusto Pornhub on jälleen paljastanut vuoden suosituimmat haut. Jo neljättä vuotta putkeen maailman suosituin hakutermi sivustolla oli hentai, joka on japanilaisen animen tapaan tehtyä pornografista sisältöä.
Ensimmäistä kertaa ikinä hentai vei ykköspaikan myös Yhdysvalloissa, jossa pari edellistä vuotta kärkipaikkaa on pitänyt hakusana lesbian eli lesbo. Hentai oli ykköshakusana myös Brasiliassa ja Ukrainassa.
Maailmanlaajuisesti toiseksi suosituin hakutermi tänä vuonna oli milf, joka viittaa vapaasti kuvailtuna kypsiin, vietteleviin äitihahmoihin. Milf oli kaiken kaikkiaan katsotuin kategoria – myös Suomessa.
Kolmanneksi suosituin hakusana maailmanlaajuisesti oli pinay, joka viittaa filippiiniläistaustaiseen naiseen. Pornhub epäilee termin suosion johtuvan alati kasvavasta filippiiniläiskatsojien lukumäärästä. Filippiineiltä tuli vuonna 2024 kolmanneksi eniten liikennettä sivustolle Yhdysvaltojen ja Ranskan jälkeen.
Listan sijalla neljä on lesbian, ja viidentenä anal eli anaali, joka oli kategoriana maailmanlaajuisesti toiseksi katsoituin.
Siinä missä maailmanlaajuisesti katsotuin kategoria oli miehillä japanese eli japanilaiset (maailmanlaajuisesti 3. katsotuin kategoria), naisilla se oli lesbian, joka oli maailmanlaajuisesti 4. katsotuin kategoria.
Lue myös: Miksi heteronaiset haluavat katsoa lesboseksiä? Asiantuntija selittää syitä suositulle pornoilmiölle
Miksi hentai on niin suosittua?
Mutta miksi hakusana hentai on niin kovin suosittu? Yhdysvaltalainen sosiaalipsykologi Justin J. Lehmiller on pohtinut animaatiopornon suosiota Psychology Today -sivustolla vuonna 2022. Lehmiller selvitti asiaa Tell Me What You Want -kirjaansa varten kyselyssään, jossa hän tiedusteli 4 175 amerikkalaiselta heidän seksuaalisista fantasioistaan.
27 prosenttia vastanneista myönsi fantasioineensa joskus sarjakuva- tai anime-hahmoista, kun neljä prosenttia kertoi fantasioivansa näistä useinkin.
Lehmiller havaitsi, että hentai-fantasiat ovat yhteydessä moniin erilaisiin psykologisiin ominaisuuksiin, mikä voisi selittää sen suosiota.
Kyselyn tulosten perusteella Lehmiller uskoo esimerkiksi, että aktiivisen mielikuvituksen omaavilla ihmisillä on enemmän hentai-fantasioita, mikä Lehmillerin mukaan on järkeenkäypää.
– Näillä ihmisillä on enemmän fantasioita lähes kaikesta! Joten joillekin tällaiset fantasiat voivat yksinkertaisesti olla vaeltelevan mielen tulosta.
Hentai-fantasiat olivat yhteydessä myös ihmisiin, jotka olivat vähemmän ekstroverttejä. Myös tässä on Lehmillerin mukaan loogisuutta.
– Jos sinulla on pienempi tarve vuorovaikutukselle ihmisten kanssa, se voi siirtyä fantasioihisi.
Niin ikään ihmiset, jotka eivät niinkään välitä yksityiskohdista, ovat kiinnostuneempia hentaista. Lehmiller ajattelee, että jos ykistyiskohdilla ei niinkään ole väliä, fantasiamaailma voi olla laajempi.
Lue myös: Aikuisviihdetähti kertoo, mikä on miesten isoin virhe sängyssä
Lehmillerin kyselytulosten perusteella hentai-fantasiat kiinnostavat myös ihmisiä, joiden kiintymyssuhdetyyli on ahdistuneesti kiintynyt sekä ihmisiä, joiden kiintymyssuhdetyyli on välttelevä. Niin ikään hentai kiinnostaa neuroottisia.
Ahdistuneesti kiintyneille ja neuroottisille fiktiohahmosta fantasioiminen voi tarjota lohtua viemällä stressiä ja ahdistusta pois, välttelevän kiintymyssuhteen omaaville fiktiohahmosta fantasiointi voi puolestaan Lehmillerin mukaan tarjota kaivatun etäisyyden tunnetasolla.
Näiden lisäksi hentai-fantasiat yhdistyivät ihmisiin, joilla on yleensäkin enemmän BDSM-fantasioita sekä ihmisiin, joilla on enemmän fantasioita esimerkiksi erilaisista tabuna pidetyistä aiheista. Joillekin hentai voi tarjota tapoja käsitellä seksuaalisia mielenkiinnonkohteita, jotka ovat muutoin mahdottomia, vaarallisia tai laittomia tosielämässä.
Viimeiseksi Lehmiller havaitsi, että hentai-fantasioita omaavilla oli tyypillisesti fantasioita myös muista mielikuvituksellisista asioista, kuten fantasioita seksistä avaruudessa tai seksistä avaruusolioiden tai robottien kanssa.
– Kuten mikä tahansa seksuaalinen fantasia, hentai voi vetää erilaisia ihmisiä puoleensa hyvin erilaisista syistä. Joskus se on vain seurausta erittäin aktiivisesta mielikuvituksesta, kun taas toisinaan kyse voi olla syvemmän psykologisen tarpeen täyttämisestä tai luovasta tavasta ilmaista tabuna pidettyä seksuaalista kiinnostusta, Lehmiller päättää analyysinsä.
Lue myös:
Näin olympialaiset näkyivät pornosivustolla ja deittisovelluksissa
Katso myös: Näin pornon katselu vaikuttaa parisuhteeseen ja seksielämään
8:02
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: Pornhub Insights, New York Post, Psychology Today