Yksi ihminen hukkui viikonloppuna Hollolassa. Kuolemantapaus sattui Vähä-Tiilijärvellä, jonne pelastuslaitos hälytettiin sunnuntaina aamuyöstä.
Hämeen poliisi vahvistaa hukkumisen, mutta ei kerro tarkempia yksityiskohtia. Poliisista kerrotaan, että tapausta tutkintaan kuolemansyytutkintana, eikä siitä tiedoteta enempää.
Pelastuslaitos sai Vähä-Tiilijärvenkujalle kaksi hälytystä tunnin sisällä aamukahden jälkeen. Molemmat hälytykset liittyivät ihmisen pelastamiseen vedestä, ja pelastuslaitoksen mukaan kyse oli samasta tehtävästä.
Vähä-Tiilijärvi on Hollolan keskustan lähistöllä sijaitseva pienehkö järvi, jonka rannalla on muun muassa kunnan yleinen uimaranta.
Hukkumisesta kertoi ensin Etelä-Suomen Sanomat.