Ilmajoella Etelä-Pohjanmaalla tapahtui keskiviikkoaamuna ulosajo, jossa kuoli 43-vuotias mies, Pohjanmaan poliisi kertoo.
Onnettomuus tapahtui aamuyhdeksän aikaan Palontiellä tasoristeyksessä, kun Ilmajoen keskustan suuntaan matkannut henkilöauto osui tasoristeyksen puolipuomilaitteeseen.
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitoksesta kerrottiin STT:lle, että kuljettaja ajautui tieltä sairauskohtauksen seurauksena.
Poliisin mukaan henkilöauton kuljettajana ollut mies kuoli tapahtumapaikalle. Poliisi tutkii tapahtunutta kuolemansyyn selvittämisenä, eikä asiasta tiedoteta enempää.
Onnettomuudessa ei ollut muita osallisia.