Yksi kuva kertoo keskikesästä syyskuun lopussa – "Ei tällaisia lukemia todellakaan pitäisi olla tähän aikaan vuodesta"
Lämpötilat kohosivat perjantaina kesäisiin lukemiin. Lisää saattaa olla luvassa.
Oulu, 22 astetta.
Kuulostaa keskikesältä, mutta mitä vielä. Lukema on eiliseltä perjantailta, ja syyskuun puoliväli on ohitettu aikaa sitten.
Meteorologi Joonas Koskelan mukaan lämpötilat ovat vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen korkeita.
– Ei tällaisia lukemia todellakaan pitäisi olla tähän aikaan vuodesta. Tällaisia keskimääräisiä lämpötiloja on enemmän heinäkuun puolella tilastojen valossa, Koskela toteaa.
Aiemmin mainitussa Oulussa lämpötila on näihin aikoihin tavallisesti 10–12 asteen tuntumassa. Lämpöä oli siis perjantaina reilut kymmenen astetta "liikaa".
Ensin viilenee, sitten jälleen lämpenee?
Lapissa pilvisyys verotti lämpöasteita. Käsivarressa jäätiinkin vain noin viiteen asteeseen.
Lauantaina uusi säärintama on tuonut hajanaisen sadealueen mukanaan, ja lämpötilat ovat pudonneet.
Edelleen ollaan kuitenkin tavanomaista lämpimämmissä lukemissa. Parikymppiä saattaa rikkoutua aivan itäisimmässä Suomessa ennen sateiden saapumista iltapäivällä tai alkuillasta.
Kuukausiennusteessa ensi viikko näyttää Euroopan osalta hohkaavan punaisena. Saapuuko siis Suomeenkin vielä kerran kesäiset säät?
Katso artikkelin yläosan videolta Joonas Koskelan arvio eilisistä lämpötiloista ja sääennuste tulevaan.
Uusimmat
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
MTV seuraa: Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
Lataa lisää