Yksi pidätetyistä Fifa-pomoista luovutettiin USA:han

GettyImages-475641172
Kuvituskuva, Fifa2015 Getty Images
Julkaistu 16.07.2015 15:21

MTV SPORT - STT - AFP - Reuters

Sveitsi luovutti keskiviikkona yhden seitsemästä toukokuussa pidätetystä Fifa-vaikuttajasta Yhdysvaltoihin. Sveitsin oikeusministeriö tiedotti, että jalkapallopomo vietiin New Yorkin -lennolle kolmen yhdysvaltalaisen poliisin valvonnassa.

Luovutetun nimeä ei julkistettu. Vajaa viikko sitten viestimissä uutisoitiin, että caymansaarelainen Jeffrey Webb olisi suostunut luovutukseen. Muut kuusi pidätettyä pysyvät Sveitsissä.

Pidätettyjä odottavat Yhdysvalloissa laajat syytteet Kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan korruptiojupakkaan liittyen. Webb on syytteen mukaan syyllistynyt muun muassa rahanpesuun ja ottanut lahjuksia vastineeksi ottelutapahtumien kaupallisista oikeuksista.

Seitsikko pidätettiin Zürichissä kaksi päivää ennen Fifan puheenjohtajavaalia. Vaalissa Sepp Blatter valittiin jatkokaudelle puheenjohtajana, mutta skandaalin syvennyttyä hän ilmoitti astuvansa syrjään.

Tuoreimmat aiheesta

Huuhkajat