Yksinhuoltajaäidin viiltävä kirje pihille ex-miehelle: ”Olet surkea isä, onneksi lapsillamme on minut”

shutterstock_1061000783
Shutterstock
Julkaistu 26.04.2018 06:30

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Yksinhuoltajaäiti herättelee kirjeessään kaikkia isiä, jotka vänkäävät elatusmaksujen maksamista vastaan.

Katso yllä olevalta hauskalta videolta, samaistutko vanhemmuuden mukanaan tuomiin surkuhupaisiin ongelmiin.

Brittiläinen yksinhuoltajaäiti kirjoittaa avoimesti Facebookissa ex-miehelleen, jolta ei elatusmaksua heru. Suorasanaisesta kirjoituksesta ovat uutisoineet esimerkiksi brittilehdet Mirror ja The Sun.

Elatusmaksu on maksu, jonka toinen lapsen vanhempi maksaa täyttääkseen lapsen lakisääteisen elatusvelvollisuuden tai ainakin osan siitä.

Yksinhuoltajaäidin mukaan hänen lastensa isä kuvittelee rahojensa kuitenkin menevän äidin huvituksiin. Näin ei tosiaan ole.

– Minulla on kaksi työtä, joilla rahoitan oman sekä lasteni elämän. Se on yksinkertainen konsepti, jota et tunnu tajuavan, nainen kirjoittaa.

Elatusmaksut kuluvat lapsiin, eivät äitiin

Nainen kertoo, että käyttää osan elatusmaksuista – jos niitä saapuu – asuntolainansa lyhentämiseen. Lapset tarvitsevat katon päälleen.

Rahalla on mahdollista myös esimerkiksi pukea lapset, mahdollistaa harrastukset ja ostaa syntymäpäivälahjat.

LUE MYÖS: "Joku puhuu aina, mutta sinulla ei ole ketään, kelle puhua" – yksinhuoltaja avautuu elämänsä kipukohdista

– Luojan kiitos, ostan syntymäpäivälahjat! Tyttäremme 5-vuotissyntymäpäivänä vietit hänen kanssaan kaksi tuntia, muttet antanut hänelle ainuttakaan lahjaa, äiti kirjoittaa.

Hänen mukaansa lasten isä haukkuu väärää puuta sanoessaan, ettei yksinhuoltajan tulisi käydä yhtä paljon ulkona kuin nainen käy. Isä ei itse osallistu lasten elämään miltei ollenkaan.

Äidillä lapsiin kuluu liki koko palkka

Yksinhuoltajaäiti muistuttaa avoimessa kirjeessään lastensa isää siitä, ettei elatusmaksu kaada miehen taloutta.

– Toivoisin, että 16 prosenttia tuloistani riittäisi kattamaan kaiken, mitä lapseni tarvitsevat ja haluavat. Käytän miltei jokaisen roponi lapsiimme.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

shutterstock_1037541697

Naisen mukaan Britanniassa elatusmaksun maksamisen kiertäminen ja viivyttely on helppoa.

– Sinulla on varmasti mahtava olo, kun voit pitää minua hyppysissäsi. Voit viivytellä elatusmaksua viisi päivää, koska se on mahdollista. Minä puolestani en voi tehdä mitään.

Yksinhuoltajaäiti penää kirjeessään brittiviranomaisilta voimakkaampaa puuttumista vääryyksiin, joista hänen nähdäkseen monet muutkin elatusmaksuja odottelevat kokevat.

Nainen ei oleta ex-miehensä muuttuvan

Avoimen kirjeensä nainen ei usko hetkauttavan ex-miestään juuri mitenkään.

– En oleta sinun tekevän oikein. Olet surkea isä. Onneksi lapsillamme on minut, hän kirjoittaa.

Nainen kuitenkin muistuttaa, että kehnoimmastakin päästä olevalla isällä on velvollisuutensa.

– Vaikka kuinka vihaisit naista, jonka kanssa olet lapsia saanut, sinulla on heistä silti taloudellinen vastuu.

Lähteet: Facebook,  MirrorThe Sun.

***

6:30img

Tuoreimmat aiheesta

Lapset