Yksivuotias Evelyn löydetty kuolleena Yhdysvalloissa: "Surullisia uutisia" – kuukausia kateissa olleen lapsen perheenjäseniä pidätetty, poliisi vaitonainen

1:15img
Kerroimme aiemmin, kuinka Yksivuotiaan Evelynin katoamismysteeri hämmentää poliisia Yhdysvalloissa – katoamisilmoitus tehtiin kaksi kuukautta katoamisen jälkeen
Julkaistu 21.03.2020 20:58
Toimittajan kuva
Hanna Vaittinen

hanna.vaittinen@mtv.fi

Yhdysvalloissa pienen yksivuotiaan Evelynin katoamismysteeri hämmensi viranomaisia Yhdysvalloissa vuoden alussa. Viranomaiset löysivät Tennesseestä maaliskuun alussa pienen lapsen ruumiin, joka on tunnistettu Evelyniksi, CNN kertoo.

– Meillä on surullisia uutisia kerrottavana liittyen 15-kuukautisen Evelyn Boswellin katoamiseen. Perjantaina löydetyt jäännökset on vahvistettu kuuluvan tälle pienelle tytölle, Tennesseen poliisi tviittasi viime viikon torstaina.

Poliisin mukaan vihje johdatti heidät ”Evelynin äidin perheenjäsenen” omistamalle asunnolle, josta tytön ruumis löydettiin. 

Äidin kertomus muuttui jokaisessa kuulustelussa

Pieni Evelyn nähtiin viimeksi varmasti joulukuussa. Tytön äiti oli viivytellyt katoamisilmoituksen tekoa kuukausia, mikä sai poliisin epäileväiseksi. Hän oli myös antanut ristiriitaisia lausuntoja, ja hänen kertomuksensa muuttui jokaisella kuulustelukerralla. 

Evelynin 18-vuotias äiti pidätettiin helmikuussa väärän todistuksen antamisesta. Äidillä oli yksinhuoltajuus, ja viranomaisten mukaan lapsen isä on armeijan palveluksessa oleva sotilas. Myös Evelynin isoäiti ja tämän miesystävä ovat pidätettyinä tapaukseen liittyen.

Ennen Evelynin ruumiin löytymistä viranomaisten tarjoama vihjepalkkio oli jo noussut 70 000 dollariin, ja lapsesta oli tehty liittovaltion laaja AMBER-hälytys.

Poliisi tutkii nyt Evelynin kuolemaa, mutta ei ole paljastanut yksityiskohtia tutkinnasta. 

Lue lisää: Yksivuotiaan Evelynin katoamismysteeri hämmentää poliisia Yhdysvalloissa – nähty yli kaksi kuukautta sitten, mutta ilmoitettiin vasta nyt kadonneeksi: "Lukuisia ristiriitaisia lausuntoja"

Tuoreimmat aiheesta

Kadonneet