Ainakin viisi al-Holin leirillä olevaa suomalaisnaista haluaisi palata lastensa kanssa Suomeen, uutisoi Yle.
Yle perustaa tietonsa naisten ja heidän omaistensa kanssa käytyihin keskusteluihin.
Yksi Ylen tavoittamista suomalaisnaisista kertoo, ettei hän tahdo palata takaisin. Hän sanoo toivovansa Isisin kalifaatin uutta tulemista.
– Lähdin Suomesta, jotta voisin harjoittaa vapaasti islamia. Miksi palaisin siihen vankilaan takaisin? nainen viestitti Ylelle.
Lue myös: Talvi koittaa pian myös al-Holin leirillä – ja se ei tiedä hyvää: "Tämä on sellainen asia, josta tulee ongelma"
Noin 40 suomalaista
Syyriassa sijaitsevalla al-Holin leirillä on tiettävästi noin 40 suomalaista. Unicefin tietojen mukaan suomalaistaustaisia äitejä on 11 ja lapsia 33. Yhteensä al-Holin leirillä on noin 70 000 ihmistä, joista 50 000 on lapsia.
Poliittinen keskustelu on käynyt pitkin viikkoa kuumana al-Holin leirin suomalaisten kohtalosta. Ulkoministeriön on kerrottu suunnittelevan suomalaisten palautusta leiriltä, mutta asiasta ei ole tehty julkista poliittista päätöstä.
Hallituksen on määrä keskustella asiasta viikon alussa.