Yle: Lea Mäkipää ei anna potkuja virpovia muslimilapsia tölvineelle avustajalleen

Terhi Kiemunki
Terhi Kiemunki Rajat kiinni! -kansanliikeen järjestämässä mielenilmaisussa naisrauhan puolesta Tampereella Tampere-talon edustalla 23. tammikuuta 2016. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN Copyright: Lehtikuva. Kuva: Kalle Parkkinen.Lehtikuva
Julkaistu 21.03.2016 14:08

MTV UUTISET - stt

Perussuomalaisten kansanedustaja Lea Mäkipää ei aio antaa potkuja avustajalleen Terhi Kiemungille.

Ylen mukaan Mäkipää tuomitsee avustajansa kirjoituksen muslimilapsista, mutta tyytyy pyytämään Kiemungilta sitoumuksen, ettei vastaava enää toistu.

Kiemunki kirjoitti eilen Facebookissa ihmettelevänsä, onko kyse kotoutumisesta kun "muslimipenskat" kiertävät virpomassa ja harmitteli, ettei hänellä ollut kondomeja jaettavana. Myöhemmin hän poisti kirjoituksen ja pyyteli sitä anteeksi.

Päivitys klo 15.05: Mäkipää kertoo MTV Uutisille, ettei päätöstä Kiemungin jatkosta ole vielä tehty. Mäkipään mukaan päätös avustajan jatkosta tehdään huhtikuun alussa. 

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa