Yle: Ministeri Vapaavuori jättämässä hallituksen

27145277 Jan Vapaavuori Talvivaara
Lehtikuva
Julkaistu 29.01.2015 22:12

MTV UUTISET - stt

Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) saattaa Ylen tietojen mukaan jättää hallituksen.

Yle uutisoi, että Jan Vapaavuori on mahdollisesti siirtymässä Euroopan investointipankin EIB:n johtotehtäviin.  

Asia on Ylen mukaan valmistelutilassa ja vielä vailla lopullista sinettiä. Ministeri itse ei halunnut vahvistaa asia Yleisradiolle.  

49-vuotias Vapaavuori on kokoomuksen ministeriryhmän kokenein ministeri. Hän oli ennen nykyistä ministerintehtäväänsä sekä Matti Vanhasen (kesk.) että Mari Kiviniemen (kesk.) johtamissa hallituksissa.   

Tuoreimmat aiheesta

Vaalit 2015