Yle: Seiväshyppääjä Minna Nikkanen jättää MM-hallikisat väliin

Minna Nikkanen
Minna NikkanenAFP / Lehtikuva
Julkaistu 27.12.2015 13:56

MTV SPORT - STT

Seiväshyppääjä Minna Nikkanen aikoo jättää maaliskuiset yleisurheilun MM-hallikisat väliin, kertoo Yle.

Nikkasen mukaan kisat ovat sen verran myöhään kevättalvella, että ne voisivat sotkea valmistautumista kesäkauteen.

- Katsottiin, että se on parempi, kun on kahden arvokisan kesä tulossa, Nikkanen sanoi Ylelle.

MM-hallikisat pidetään 17.-20. maaliskuuta Yhdysvaltojen länsirannikolla Portlandissa. Kesällä ovat odottamassa EM-kilpailut Amsterdamissa heinäkuun alussa ja Rio de Janeiron olympialaiset elokuussa. Nikkanen on jo nimetty kumpaankin kesän arvokilpailuun.

Vaikka Nikkanen aikoo jättää MM-hallikisat väliin, hän aikoo muuten kilpailla hallikaudella.

- Olisi hyvä, että saisi hyppyjä noille samoille seipäille, joita olen viime kesänä käyttänyt, Nikkanen sanoi.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu