Yle: Seiväshyppääjä Wilma Murrolla yllättävä tukija – entinen NHL-tähti sijoittanut uraan tuhansia euroja

1.03941187
Markku Hyttinen / AOP
Julkaistu 02.07.2020 21:14
Toimittajan kuva

Juhana Nyman

juhana.nyman@mtv.fi

Jääkiekkoilija Jussi Jokinen on ollut merkittävä tukija Wilma Murron uralla viime vuosina, kertoo Yle. Jokinen on tukenut Murron uraa 12 000 eurolla vuosittain vuodesta 2016 lähtien.

Ylen mukaan urheilijoiden yhteistyö alkoi vuoden 2016 Kalevan kisoista, kun Murron valmentaja Jarno Koivunen kertoi Jokiselle hyppääjän edesottamuksista.

Murto oli saman vuoden tammikuussa hypännyt hallissa Suomen ennätyksen 471 ja voittanut juuri pronssia 19-vuotiaiden MM-kisoissa. Jokinen puolestaan kertoo Ylelle ajatelleensa, että haluaisi tukea suomalaista yksilöurheilijaa tämän uralla.

– Jääkiekossa ja jalkapallossa suomalaisilla huipuilla palkkataso on aika erilainen kuin saman tason yksilöurheilussa. Halusin lähteä tähän olympiadiin tukemaan merkittävällä summalla, jotta Wilma pystyisi olemaan 24 tuntia vuorokaudessa huippu-urheilija. On Wilman ja taustajoukkojen päätettävissä, mihin tuo raha käytetään, Jokinen kertoi Ylelle.

Jokinen, 37, tahkosi NHL:ssä 13 kautta ennen kuin palasi Sveitsin kautta Ouluun ja Kärppiin. Jokinen solmi kesällä 2019 Kärppien kanssa kaksivuotisen sopimuksen.

1.03941187

Jussi Jokinen tukee seiväshyppääjä Wilma Murron uraa.

Merkittävä tuki

Jokisen tuki on hyppääjälle merkittävä. Murto arvioi Ylelle, että Jokisen hänelle osoittama summa, 12 000 euroa on noin neljännes hänen vuosivudjetistaan.

– Ei mennyt ihan heti jakeluun, että tällaista voi tapahtua. Olen ollut tosi otettu siitä, että joku, jolla on niin paljon kokemusta huippu-urheilun ympyröistä, näkee minussa potentiaalia ja haluaa tukea. Erityisen hienon jutun tästä tekee se, että tämä tuki on urheilijalta urheilijalle, Murto sanoi Ylelle.

Jokinen ei ole halunnut mitään vastinetta tuestaan. Murto kertoo, ettei tuki ole ollut kuitenkaan salaisuus. Hän kertoo Jokisen sanoneen, ettei asiasta tarvitse erityisesti mainita.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

1.03889196

Wilma Murto joutui muutaman viikon sairauslomalle keskiviikkona tehdyn polvileikkauksen jälkeen.

LUE MYÖS: Polvileikkauksessa käynyt Wilma Murto viikkojen sairauslomalle – "Saman tien tuli kauhea itku"

Murto avasi kuluvan kautensa hienosti. Hän hyppäsi Somerolla juhannuksena kauden kotimaisen kärkituloksen 460 ja teki kolme yritystä Suomen ennätyskorkeudesta 472. Someron kilpailun jälkeen Murron oikea polvi kuitenkin kipeytyi.

Murron polvessa todettiin nivelkierukan repeämä. Polvi tähystysleikattiin keskiviikkona Helsingissä. Hän voi arvioiden mukaan palata  täysipainoiseen harjoitteluun kolmen–neljän viikon kuluttua.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu