Yle: Suomalaisten lihavien veronpalautusten yllätysseuraus: Kunnille miljoonamätkyt – joutuvat jopa myymään omaisuuttaan

Vero toimisto Turku
Mediahub
Julkaistu 24.09.2018 09:52
Toimittajan kuva

Antti Tuuri

antti.tuuri@mtv.fi

@antti_tuuri

Suomalaiset saavat joulukuussa ennätysmäärän veronpalautuksia, noin kolme miljardia.

Tilanne on tuonut Ylen mukaan kunnille ikävän yllätyksen, jopa kymmenien miljoonien mätkyt. Kaikkiaan kunnat joutuvat maksamaan valtiolle takaisin arviolta 1,8 miljardia euroa ennakonpalautusta.

Video: Ensi vuoden budjetti on valmis

Muun muassa Kuopion kaupungin kuitattavaksi tulee noin 44,5 miljoonaa euroa mätkyjä. Helsinki joutuu maksamaan 253 000 000 euroa ja Uudenmaan kunnat yhteensä 643 miljoonaa euroa.

Summa on aiempia vuosia huomattavasti suurempi. Esimerkiksi Kuopion mätkyt kasvoivat noin 17 miljoonalla eurolla. Kaupungin taloussuunnittelupäällikkö Jaana Kuuva kertoo Ylelle, että kunta joutuu myymään omaisuuttaan saadakseen rahat kasaan.

Lue myös: Katso listasta, miten oma ikäluokkasi tienaa – Suomen yleisin palkka oli viime vuonna 2600 e/kk

– Teemme erilaisia omaisuusjärjestelyjä. Myymme esimerkiksi Pohjois-Karjalan Sähkön osakkeet. Saamme satunnaisista myynneistä noin 13 miljoonaa euroa.

Verottaja arvioi tilanteen johtuvan siitä, että palkansaajat ovat halunneet varmistaa verokorttimuutoksilla, etteivät saa itse mätkyjä. 

Tuoreimmat aiheesta

Verot