Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen haluaa Ylen mukaan nostaa syytteen kansanedustaja Juha Mäenpäätä (ps.) vastaan. Toiviainen on ilmoittanut aikeestaan perustuslakivaliokunnalle, jonka tulee ottaa asiaan kantaa ennen kuin syytteen nosto voi edetä.
Poliisin esitutkinnan mukaan Mäenpäätä on syytä epäillä rikoksesta, koska hän rinnasti turvapaikanhakijat ja vieraslajit puhuessaan eduskunnassa viime kesäkuussa. Valtakunnansyyttäjä on pyytänyt eduskunnalta suostumusta asettaa Mäenpää syytteeseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Ylen mukaan Toiviaisen pyynnön käsittely on jäänyt perustuslakivaliokunnassa jalkoihin, kun valiokunta on joutunut ottamaan kantaa lukuisiin koronakriisiin liittyviin kysymyksiin. Ylen mukaan asiaan palataan mahdollisesti ensi viikolla.
Syytteen nostaminen edellyttää, että eduskunta hyväksyy syyttämisluvan täysistunnossa viiden kuudesosan enemmistöllä. Perussuomalaisilla on 39 kansanedustajaa, joten puolueen eduskuntaryhmä pystyy yksin estämään suostumuksen antamisen.