Yle: Varusmiesten somekuvat johtivat epäilyyn maanpetosrikoksesta

Maiharit puolustusvoimat varusmies AOP
Yle kertoo Lounais-Suomen poliisilla olevan käynnissä kaksi erillistä esitutkintaa, joissa epäillään varusmiestä turvallisuussalaisuuden paljastamisesta. Kuvituskuva.All Over Press
Julkaistu 08.01.2024 19:14
Toimittajan kuva
Katariina Kähkönen

katariina.kahkonen@mtv.fi

Varusmiehiä epäillään turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.

Varusmiehet jakoivat sosiaaliseen mediaan kuvia, jotka ovat johtaneet vakavaan epäilyyn maanpetosrikoksesta, uutisoi Yle.

Yle kertoo Lounais-Suomen poliisilla olevan käynnissä kaksi erillistä esitutkintaa. Molemmissa epäillään varusmiestä turvallisuussalaisuuden paljastamisesta.  

Rikoslaissa määritelty vähimmäisrangaistus on neljä kuukautta ja enimmäisrangaistus neljä vuotta. 

Ylen mukaan ensimmäisessä tapauksessa varusmies kuvasi Niinisalon varuskunnassa puolustusvoimien ohjeistusten ja määräysten vastaisesti materiaalia sekä jakoi sitä pienikokoiseen viestiryhmään.

Toisessa epäilyssä on Ylen mukaan kyse samankaltaisesta tapauksesta. 
 

Tuoreimmat aiheesta

Rikos