Suojelupoliisi arvioi, että Venäjä pyrkii saamaan osaa Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista tiedustelijoikseen. Asiasta kertoo Yle.
Supo kommentoi Ylelle, että Venäjän tiedustelun toimintamenetelmiin kuuluu yrittää saada joitain Suomeen Venäjältä tulevia henkilöitä tekemään yhteistyötä kanssaan.
Suomeen on saapunut elokuun alusta joulukuun puoliväliin asti itärajan kautta yhteensä 1 323 turvapaikanhakijaa.
– Henkilöä voidaan yrittää saada yhteistyöhön eri keinoin, kuten painostamalla tai sitomalla yhteistyövaatimus maasta poispääsyn edellytyksiin tai lupaamalla esimerkiksi taloudellisia etuja, Supo kertoo Ylelle sähköpostitse.
Mistään suuren mittakaavan ilmiöstä ei ole ollut Supon mukaan kyse.
Uhka Venäjän hybridivaikuttamisesta olemassa
Valtioneuvosto päätti viime viikon torstaina, että itärajan sulkua jatketaan kuukaudella. Kaikki rajanylityspaikat pysyvät kiinni 11. helmikuuta saakka.
Sisäministeri Mari Rantasen (ps.) mukaan itärajan sulkua on välttämätöntä jatkaa.
– Viranomaisten tietojen mukaan uhka Venäjän hybridivaikuttamisesta ja sen uudelleenkäynnistymisestä on edelleen olemassa, Rantanen sanoi viime viikolla.
Rantanen sanoi myös, että rajan lähialueella olevan edelleen maahantulijoita odottamassa rajan avaamista.
Rajavartiolaitoksen osastopäällikkö Matti Sarasmaa sanoi viime viikolla, että rajan takana olevat maahantulijat ovat valmiudessa siirtymään kohti Suomen rajaa, mikäli raja avataan.