Kela varautuu siihen, että perustoimeentulotuen saajien määrä kasvaa.
Kelan yleiseen asumistukeen ja työttömyystukiin tulee huhtikuussa useita leikkauksia, jotka vaikuttavat noin 500 000 asiakkaan tukiin, kertoo Kela.
Työttömyystukien leikkaus vähentää tukea heti huhtikuussa. Tukia leikataan poistamalla työttömyystukien lapsikorotukset ja 300 euron kuukausittainen suojaosa.
Yleinen asumistuki pienenee seuraavan tarkistuksen yhteydessä, mutta viimeistään ensi vuoden maaliskuussa. Tuen korvausprosentti pienenee ja perusomavastuu suurenee.
Leikkaukset pienentävät yleistä asumistukea kaikilla, jotka nyt saavat tukea. Tukea saavia ruokakuntia oli helmikuussa yli 400 000, kertoo Kela.
Muutokset eivät kuitenkaan vaikuta eläkkeensaajan asumistukeen.
– Valmistaudumme Kelassa parhaillaan muutosten toimeenpanoon ja varaudumme myös siihen, että leikkausten seurauksena perustoimeentulotuen saajien määrä kasvaa, sanoo Kelan toimeentuloturvaetuuksien osaamiskeskuksen päällikkö Pasi Pajula tiedotteessa.
Tukiin tehdyt leikkaukset perustuvat eduskunnan hyväksymiin lainmuutoksiin.
Leikkaukset vaikuttavat varsinkin nuoriin
Lapsikorotusten poisto koskee vuosittain noin 100 000:ta ihmistä.
Suojaosan poisto taas vaikuttaa osa-aikatyötä tai keikkatyötä tekeviin työttömiin, jotka saavat työttömyystukea. Viime vuonna yli 70 000 työttömyystukea saanutta ihmistä sai samaan aikaan työtuloja, Kela kertoo.
Leikkausten on arvioitu vaikuttavan eniten yksin asuvien nuorten ja työttömien nuorten toimeentuloon.
Kelan laskelmien mukaan erityisen suuria vaikutukset ovat niihin nuorten ryhmiin, joissa pienituloisuus on jo ennestään yleisintä.
Opiskelijoiden ei yleensä ole mahdollista saada toimeentulotukea. Kelan mukaan leikkaukset vähentävät heidän tulojaan merkittävästi, kun opintolainan valtiontakausta ei oteta huomioon.
Työttömyysturvaan ja yleiseen asumistukeen tulee myöhemmin myös muita muutoksia.
Syyskuun alussa työttömyystukiin vaikuttava ja kaikkia työttömiä koskeva työssäoloehto pitenee kuudesta kuukaudesta kahteentoista kuukauteen. Lisäksi yleistä asumistukea ei makseta omistusasunnon asumismenoihin enää ensi vuoden alusta.
Uusimmat
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
Lataa lisää