Kuulantyönnön olympiakultaa Helsingissä 1952 voittanut Galina Zybina on kuollut 93-vuotiaana.
Neuvostoliittoa urallaan edustanut entinen yleisurheilija Zybina menehtyi lauantai-iltana. Suru-uutisesta kertoo muun muassa uutistoimisto Tass.
Leningradissa eli nykyisessä Pietarissa syntynyt Zybina saavutti olympialaisissa värisuoran kuulantyönnössä: kultaa Helsingissä 1952, hopeaa Melbournessa 1956 ja pronssia Tokiossa 1964. Helsingin olympiakisoissa hän työnsi ensimmäisen maailmanennätyksensä 15,28.
Galina Zybina (keskellä) riemuitsi kuulantyönnön olympiavoitostaan Helsingissä 1952. Oikealla Länsi-Saksaa edustanut hopeamitalisti Marianne Werner ja vasemmalla neuvostoliittolainen pronssimitalisti Klavdija Totshenova.ullstein bild - ullstein bild/ All Over Press
Zybina teki lopulta kahdeksan perättäistä ME:tä. Ennätyksekseen hän pukkasi lopulta 17,50.
Zybina voitti kuulantyönnössä myös yhden Euroopan mestaruuden ja yhden EM-pronssin. Arvokisamitaleita kertyi myös kiekosta ja keihäästä, kun kummastakin napsahti EM-pronssi.
Oli lähellä, ettei keihäästä olisi irronnut myös olympiamitali, mutta Zybina sijoittui Helsingissä lajissa neljänneksi.