Yli 7 000 tonnia painava kerrostalo "käveli" uudelle paikalleen Shanghaissa – katso videolta, kuinka lähes 200 pientä robottijalkaa kuljettaa rakennusta

reuters kiina rakennussiirto
Julkaistu 21.10.2020 21:16
Toimittajan kuva
Hanna Vaittinen

hanna.vaittinen@mtv.fi

Kiinan Shanghaissa tehtiin erikoinen siirto-operaatio, kun kokonainen kerrostalo laitettiin "kävelemään" noin 60 metriä rakennustyömaan tieltä uudelle paikalleen, kertoo uutistoimisto Reuters.

Vuonna 1935 rakennettu viisikerroksinen Lagenan koulu on rakennuksena historiallinen, joten sitä ei haluttu tuhota.

Sen paikalla oli kuitenkin alkamassa toinen rakennusurakka, joten rakennusyhtiön teknikot päätyivät luovaan ratkaisuun.

Noin 7 600 tonnia painavan rakennuksen alle asennettiin 198 jalkoja jäljittelevää robottia, joissa oli myös pyörät. Näin rakennus pystyttiin siirtämään uudelle paikalleen noin 60 metrin päähän.

Rakennus siirrettiin 15. lokakuuta, ja nyt siinä aloitetaan kunnostustyöt.

Katso artikkelin alussa olevalta videolta, miten rakennus "kävelee" uudelle paikalleen robottijalkojen avulla.

Lue myös: Kaikkea ne japanilaiset rakentavat – lähes 20-metrinen robotti liikkuu aivan kuin valkokankaalla

Hämmästyttävä yhdennäköisyys! Robottidelfiinit voivat korvata villieläimet näytöksissä pian – katso videolta, miten robottidelfiini pulikoi altaassa

Tuoreimmat aiheesta

Rakentaminen