Yli minuutin kaula! Kalle Rovanperä tykitti suvereeniin voittoon

1:45img
Julkaistu 26.05.2018 19:30
Toimittajan kuva

Tuomas Hämäläinen

tuomas.hamalainen@mtv.fi

@TuoHamalainen

17-vuotias Kalle Rovanperä porhalsi suvereeniin voittoon AvD-Sachsen -rallissa Saksassa. Suomalaisnuorukainen jätti Saksan Dominik Dinkelin toiseksi 1.07,6 minuutin erolla.

Pääkuvan videolla tunnelmia viime viikonlopun Portugalin MM-rallista.

Koko kärkikolmikko koostui Skodan kuskeista, kun kolmannelle korokkeelle kaasutteli Saksan Sepp Wiegand 1.19,8 minuutin erolla Rovanperään.

Kilpailu oli Rovanperälle ensimmäinen sitten toukokuun alun ja Argentiinan MM-rallissa tulleen ulosajon. Suomalaislupaus osoitti olevansa heti hurjassa iskussa ajettuaan pohja-ajan 10:llä Saksan kisan 12:sta erikoiskokeesta.

Asvalttirallin voitto oli Rovanperän ja kartanlukija Jonne Halttusen ensimmäinen. Rovanperä iloitsi tästä sosiaalisessa mediassa jakamassaan riemuikkaassa päivityksessä.


Tuoreimmat aiheesta

Ralli