Poliisi epäilee törkeää eläinsuojelurikosta Nurmeksessa Pohjois-Karjalassa.
Poliisipartio pysäytti uudenvuoden aattona Nurmeksessa pakettiauton, jonka kyydistä löytyi yli sata huonokuntoista koiraa. Osa koirista oli pentuja.
Poliisi kertoo tiedotteessaan päässeensä epäillyn rikoksen jäljille omien toimiensa ansiosta.
Eläinlääkäri tarkasti koirat ja totesi noin puolen koirista olevan niin huonokuntoisia, että ne jouduttiin lopettamaan.
Loput koirat ovat viranomaisten hallussa.
Epäillyt saksalaisia naisia
Poliisi kertoo ottaneensa tapauksen yhteydessä kiinni kolme naista epäiltyinä törkeästä eläinsuojelurikoksesta.
Nyt tutkintavankeudessa olevat naiset ovat Saksan kansalaisia.
Poliisi selvittää seuraavaksi koirien alkuperää ja sitä, minne koiria oltiin viemässä ja miksi. Poliisi tutkii myös, liittyykö tapaukseen kansainvälisiä yhteyksiä.
Esitutkinta on vielä alkuvaiheessa, joten poliisi ei voi kertoa teosta tai sen tekijöistä tässä vaiheessa enempää.
Poliisi sanoo tiedottavansa tapauksesta lisää tutkinnan edetessä.