Yli sata miljoonaa levyä myynyt Kiss-yhtye lopettaa

AOP Kiss-yhtye End of the Road -kiertueellaan Helsingissä.
Kiss End of the Road -kiertueellaan Helsingissä viime kesäkuussa.juhametso/All Over Press
Julkaistu 01.03.2023 20:11

MTV VIIHDE – STT

Yli sata miljoonaa levyä myynyt yhdysvaltalainen heavy- ja hard rock -yhtye Kiss lopettaa uransa viiden vuosikymmenen jälkeen.

Yhtye kertoo Facebook-sivuillaan lopettavansa End of the Road -kiertueensa kahteen Madison Square Gardenin esiintymiseen joulukuussa New Yorkissa.

Bändi kertoo, että Madison Square Garden sijaitsee vain kymmenen korttelin päässä paikasta, jossa he keikkailivat ensimmäisen kerran vuonna 1973.

– New York on ollut olennainen osa tarinaamme jo yli neljä vuosikymmentä, joten tuntui sopivalta, että uramme kulminoituu juuri Madison Square Gardeniin, yhtye kirjoittaa.

Kiss tunnetaan paitsi soittajien kasvomaalauksista ja näyttävistä lavaefekteistä myös useista raskaan musiikin merkkiteoksiksi nousseista kappaleista.

Bändiltä ovat lähtöisin muun muassa sellaiset kappaleet kuin Lick it Up, I Was Made for Lovin' You ja Love Gun.

Yhtye on kertonut lopettavansa useita kertoja aikaisemminkin, mutta tällä kertaa kyseessä kuulemma on lopullinen lopetus.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki