Palkkariidat päätyvät usein oikeuteen, ilmenee MTV3 Uutisten tekemästä kyselystä.
Työntekijöiden edunvalvontajärjestö SAK:n jäsenliitot vievät vuosittain noin tuhat ja toimihenkilöjärjestö STTK:n jäsenliitot puolestaan noin parisataa tapausta oikeuteen palkkariitojen takia.
SAK:n edunvalvontajohtaja Nikolas Elomaa luonnehtii tuhatta oikeustaistelua "valtavaksi määräksi".
– Onhan se valtava määrä. Kaksi kolmasosaa tapauksista pyritään kuitenkin sopimaan, eikä varsinaista tuomiota oikeudessa sitten tule.
– Esivalmisteluistunnossa tuomari voi yrittää sovitella juttua, jos hän näkee, että asia olisi helposti sovittavissa. Jotkut ovat kuitenkin niin jääräpäitä, etteivät suostu neuvottelemaan, Elomaa kertoo MTV3 Uutisille.
Hänen mukaansa kiistaa syntyy muun muassa lisistä ja ylityökorvauksista. Elomaan mukaan varsin yleistä on myös se, että työnantaja ei tunne työehtosopimusta.
– Yllättävän monessa tapauksessa työnantaja ei ole tietoinen työehtosopimuksen sisällöstä. Silloinhan asia on helppo ratkaista työntekijän eduksi.
Myös STTK:ssa ja Akavassa riidellään
STTK:n edunvalvontayksikön johtaja Markku Salomaan mukaan oikeustaistelut tulevat yleensä kuitenkin hyvin kalliiksi.
– Pyrimme ensisijaisesti sopimaan tapaukset ennen kuin mennään oikeuteen. Se on kaikille osapuolille edullisinta, Salomaa selvittää.
Korkeasti koulutettujen työmarkkinajärjestö Akavassa on vuosittain noin parisataa palkkariitatapausta, jotka menevät oikeuteen. Näin arvioi Ylempien Toimihenkilöiden puheenjohtaja Heikki Kauppi.