Yliannostuksen ottanut Demi Lovato rikkoo hiljaisuuden: ”Tämä sairaus ei katoa”

1:28img
Julkaistu 06.08.2018 07:45

MTV VIIHDE

Entinen lapsitähti, muusikko Demi Lovato kiidätettiin heinäkuun lopulla sairaalaan yliannostuksen vuoksi. Hän kommentoi tapahtunutta ensimmäisen kerran sosiaalisessa mediassa. Lovato kiitää fanejaan tuesta ja hoitohenkilökuntaa siitä, että on elossa.

VIDEO: CNN uutisoi Demi Lovaton yliannostuksesta 25. heinäkuuta

Muusikko Demi Lovato joutui sairaalahoitoon kaksi viikkoa sitten. Yliannostuksen ottanut Lovato löydettiin kotoaan tajuttomana tiistaiaamuna. Edellisenä iltana hän oli ollut juhlimassa ystävänsä syntymäpäivää.

Lovato kommentoi tapahtunutta ensimmäistä kertaa sosiaalisessa mediassa julkaisemallaan kirjoituksella.

– Olen aina ollut avoin matkastani addiktion kanssa. Olen oppinut, että tämä sairaus ei katoa ajan kanssa. Se on jotain, mistä minun on päästävä irti, eikä niin ole vielä käynyt, Lovato kirjoittaa.

– Haluan kiittää jumalaa siitä, että voin hyvin ja olen elossa. Olen ikuisesti kiitollinen faneilleni rakkaudesta ja tuesta, jota olen saanut viime aikoina. Positiiviset ajatuksenne ja rukouksenne ovat auttaneet minut tämän vaikean ajan läpi, hän jatkaa.

kuva

– Haluan kiittää myös perhettäni, tiimiäni ja sairaalan henkilökuntaa, jotka ovat seisoneet vierelläni järkähtämättä. Ilman heitä en olisi tässä kirjoittamassa kirjettä teille, Lovato toteaa ja vannoo jatkavansa taistelua.

Pitkä historia päihderiippuvaisena

Demi Lovato on kertonut kärsineensä vuosia mielenterveyden häiriöistä ja puhunut avoimesti päihderiippuvuudestaan. Laulaja sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja hän on kamppaillut myös syömishäiriön kanssa. Hän on myöntänyt olleensa koukussa alkoholiin, kokaiiniin ja Oxycontin-kipulääkkeeseen.

LUE MYÖS: Demi Lovaton uimapukukuvalla tärkeä viesti: "Olen päättänyt luopua täydellisyyden tavoittelusta"

Nuorena koulukiusatuksi joutunut Lovato paranteli haavojaan juhlimalla. Hän käytti runsaasti alkoholia ja poltti marihuanaa. Laulaja hakeutui vieroitukseen ensimmäisen kerran 18-vuotiaana. Vieroitusta edelsi kahden kuukauden päivittäinen päihteidenkäyttö.

Lovaton elämästä ja urasta on julkaistu kaksi dokumenttia. Vuonna 2012 julkaistussa Stay Strong -elokuvassa käytiin läpi laulajan raitistumista, mutta vuonna 2017 ilmestyneessä Simply Complicated -dokumentissa hän myönsi, että hän ei ollut raitis ensimmäisen elokuvan tekovaiheessa. Lovato kertoi piiloutuneensa kylpyhuoneisiin käyttämään kokaiinia ja väärentäneensä huumetestejä.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki